Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Mediassa oli paljon spekulaatiota vaalien tuloksesta. Gallupit kertoivat kantojaan ja lehdet arvuuttelivat muuttujia. Eduskuntavaaleissa gallupit menivät aivan metsään, ilmoitettu parin prosentin virhemarginaali olikin liki parikymmentä prosenttia. Silloinkin oikea lopputulema olisi ollut luettavissa Googlesta, jos joku sellainen taho olisi sitä osannut lukea, jota media olisi ollut valmis...
Veikkaukseni on, että toisella kierroksella nähdään Niinistö ja Haavisto, ja siitä saamme kiittää kristillisdemokraatteja. Yhtälailla kuin Päivi Räsänen kannanotoillaan aiheutti hurjan määrän kirkosta eroamisiin, aiheuttaa hän (ja hänenlaisensa) vielä roiman äänimäärän Haavistolle.Perustelu on helppo vaikka sitä ei oppikirjoista, eikä tilastoista näe. Perussuomalaisetkin on hyvä esimerkki...
Luin juuri Facebookista kaverin päivityksen siitä kun hän oli tilannut Saksasta tuotteita - toimitus kotiovelle 6 euroa ja kaupan päälle kahvikuppi uudelle asiakkaalle. Jos suomalaista yritystoimintaa halutaan tukea ja pitää huolta kilpailukyvystä ulkomaisiin kilpailijoihin nähden niin kuulostaako tämä sellaiselta? Ulkomaalaiset suuret firmat pystyvät ylipäätään myymään halvemmalla - onko oikein...
Uutisissa kerrottiin YK:n ilmoittaneen maapallon väkiluvun ylittävän 7 miljardin rajan lokakuussa. Mikä tästä olisi meidän osuus jos ihmiset eivät pakkaantuisi tietyille alueille. Loppujen lopuksi se ei olisi paljoakaan.Maapallon maapinta-ala on 510,1 miljoonaa neliökilometriä (79%:n vesipinta-ala vähennetty kokonaisuudesta). Jos 7 miljardia jaetaan 510,1 miljoonalla, saadaan 47,32 ihmistä per...
Olen seuraillut uutisia talouden ongelmista Suomessa ja maailmalla. Jotain tiedän taloudesta, mutta osa kaipaa selitystä. Täällä on kommentoijissa niin monipuolista tietotaitoa, että kysyn teiltä. Miten selitätte nämä maailmantalouden perusasiat maallikolle?1. Tiedän, että pankit eivät lainaa rahaa varoistaan, vaan lainanantohetkellä luodaan uutta rahaa tyhjästä ja velallinen sitoutuu hankkimaan...
Hallituksella on kovat paineet saada Suomen talous kuriin. Tähän on tarjolla kaksi lääkettä, säästäminen ja veronkorotukset. Veronkorotusten tie on mutkikas, liian mutkikas. Päättäjät yrittävät suojella veronkorotusten lomassa talouskasvua, joten he kumartavat pankkien ja yritysten suuntaan. Sinne suuntaan kun kumarretaan niin jokainen varmaan hoksaa, mihin suuntaan pyllistetään."OECD:n mukaan...
Suomessa kuolee joka vuosi 1.000 - 1.700 ihmistä hoitohenkilökunnan tekemän hoitovirheen, virheen tai unohduksen seurauksena. Näin on uutisoitu lehdissä viime päivinä. Tekevälle sattuu, virheitä tekee jokainen, kiire on kova. Noista lukemista tuli kuitenkin mieleen netissä näkemäni lause, joka on lääkärin saneluvirhe: parani hoidosta huolimatta. Eli jos tuon verran kuolee, niin kuinka moni...
Ähäkutti, täältä ei löydy äärioikeistolaista vihapuhetta, vaan hypoteettista pohdintaa rangaistuksista.Yksi mielenkiintoinen vanha rangaistusmuoto ei nouse ollankaan esille kun keskustellaan rikoksista, joita ei voi sovittaa. Se on karkoitus - mielestäni kuolemantuomion jälkeen toiseksi kurjin rangaistus. Ulkomaalaisille tämä ei toimisi, joten heihin sitä ei voisi soveltaa. Tässä kohden moni...
Salaattilingon siivilän halkaisija on 22cm, jolloin sen kehä on noin 69 senttiä. Jos salaattilingon vipua kierretään kierros, siivilä kiertää viisi kierrosta. Salaattilinkoa veivataan noin kaksi kierrosta sekunnissa, jolloin siivilä kiertää siis jo kymmenen kierrosta (10 x 0,69m = 6,9m/s = 24,84km/h). Monista kotitalouksista löytyvä harrastepora Dremel kiertää 30 tuhatta kierrosta minuutissa (500...
Amerikkalaiset lopettivat yhden historiallisen jakson ja päästivät avaruussukkulan eläkkeelle. Avaruussukkulan lähettäminen avaruuteen maksoi miljardin per laaki. Ihan turha tulla meille leuhkimaan noilla lennoilla. Me lähetetään Jyrki Katainen Brysseliin Finnairin reittilennolla niin se maksaa kaksi miljardia per laaki. Eikä me saada vastineeksi edes kivoja valokuvia Jyrkistä painottomassa...
Nokia on dinosaurus, joka käy kuolinkamppailua. Nyt yritetään hypettää uutta N9-puhelinta, jonka valttina on paras kamera tähän asti. Jos kuitenkin haluan vain parhaan kameran - ostan järjestelmäkameran. N9-puhelimessa on Meego-käyttöjärjestelmä, ensimmäisen ja viimeisen kerran. Kuka haluaa ostaa puhelimen, jossa on kuollut käyttöjärjestelmä. Minä haluan Nokian puhelimen, sillä haluan Nokian...
Luonnonsuojelu on laji, joka vaatii kokonaisvaltaista ajattelua. Tiukka linja on se, että on kaksinaismoralistista vaatia ydinvoimasta luopumista jos yhtäaikaa käyttää deodoranttia. Luonnonsuojelijana nainen ei ole vakavasti otettava jos hän ajelee kainalokarvansa. Silloin on ostettu teollisesti valmistettu leikkuukone ja oma turhamaisuus on mennyt jaloilla äänestämisen edelle.Kuulostaa...
Nyt on salaliittoteoreetikoilla aihetta juhlaan kun Yhdysvallat järjesti Osama Bin Ladenin kuolemasta näin hämäräperäisen tapahtuman. Ensinnäkin, Osama määrättiin tapettavaksi hyökkäyksessä, ei kiinniotettavaksi. Selitys on, että siitä olisi voinut seurata vastahyökkäyksiä tai panttivankitilanteita Osaman vapauttamiseksi. Salaliittoteoreetikko pohtii, miksi Yhdysvallat halusi varmistaa Osaman...
Keskustelin sähköpostilla erään verkkosivun toteutuksesta ja sain kommentin, että sivuilla toteutetut ratkaisut ovat hyviä bädejä ajatellen. Jouduin hetken oikein miettimään, että siis mitä ajatellen? Bädillä tarkoitettiin siis tässä yhteydessä yleisesti tablettitietokoneita, mutta lyhennys ontuu, sillä se tulee suoraan Applen iPadista. Tabletti- tai sormitietokoneille on yritetty miettiä parasta...
Janne Kauppi
Digiajan sekatyömies ja monikiinnostuja.
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?